Vanhoissa metsissä puiden oksilla ja rungoilla kasvava luppo on poron
tärkeää talviravintoa. Lupon merkitys on suurimmillaan kevättalvella,
silloin kun hanki on liian kova ja paksu porojen kaivautua syömään
maajäkälää.

Porot syövät luppoa puiden rungoilta niin korkealle kuin ylettyvät,
mutta eniten luppoa ne saavat hangen pinnalta, jonne tuulen irrottama
luppo putoaa. Kevättalvella hanki voi vanhassa metsässä olla mustanaan luppoa.

Luppometsien hakkuut pakottavat perinteisen vapaasti laiduntavan
poronhoidon siirtymään keinotekoiseen lisäruokintaan tai jopa koko
talven kestävään tarharuokintaan. Lisäruokinta aiheuttaa paitsi
suuria kustannuksia ja kohtuutonta lisätyötä, myös muuttaa
perinteisen porotalouden karjataloudeksi. Sitä kaikki poromiehet,
etenkään saamelaisalueella, eivät halua. Poronhoito on
saamelaiskulttuurin perusta.

Lapin paliskunta teki vuosina 1999-2000 luppotutkimuksen paliskunnan
alueella. Laaja maastokartoitus selvitti, että paliskunnan parhaat
luppolaitumet ovat lännessä, eli Peurakairan alueella.

"Tutkimuksen tulokset osoittavat, että hakatuilla metsäalueilla
luppoa esiintyy erittäin vähän. Metsien hakkuilla tuhotaan lupolle
elintärkeänä kasvualustana toimiva puusto. Metsien hakkuilla on siten
merkittävä vaikutus luppolaitumien häviämiseen ja siten aiheutetaan
huomattava haitta poronhoidolle."

Tutkimus Lapin paliskunnan alueen luppolaitumista (pdf n. 1,9Mb)